Sivut



25.2.2014

Nostetaan kuppia!





Nyt on niin jännä juttu, että en pysy housuissani! Niinpä otin ne pois, ja testasin saman tien kotimaista uutuutta, Detria Relaxant Selluliittivoidetta. Ei, selluliittivoide ei yksinään saa minua näin kevytmieliseksi, mutta ne oheisvärkit, ne ovat aina jotain e r i t y i s t ä.

Kun varsinaisen tuotteen mukana on laite tai vekotin, ajattelen automaattisesti, että tämänhän on oltava tehokkaampi kuin vastaavan vempaimettoman tuotteen. Ja Detrian oheisvempaimet ovat todellakin mielenkiintoiset. Ne ovat imukupit! Tai siis virallisesti hierontakupit. Pienempi kuppi on ohuempia ihoalueita kuten käsivarsia varten ja suurempi niiden kaikkein paksuimpien pötkylöiden kuten reisien käsittelyyn. Kuppien aiheuttama alipaine tehostaa käsiteltävän ihoalueen aineenvaihduntaa eli suomeksi sanottuna pistää vipinää neste- ja verenkiertoon.

Hierontakuppejahan on ollut maisemissa jo iät ja ajat. Niistä käytetään nykyään usein myös nimeä kuppauskupit, vaikka itse ymmärrän kuppauksen kansanparannushoidoksi, jossa veri roiskuu kun Metusalemin ikäluokkaa lähentelevä kuppari iskee reikäpäisiä sarvia ihoon. No, kehitys kehittyy ja nykyään näitä "nössömpiäkin", pelkän imupaineen aiheuttavia, silikoniversioita kutsutaan monilla nimillä. (Ehkä jopa hiukan harhaanjohtavasti, mielestäni kuppaus on kuppausta ja imupaine imupainetta. toim huom. Kollega tuossa huomauttikin, että virallinen termi näihin imukuppihoitoihin onkin kuivakuppaus)

Hierontakupeilla hoidetaan erinäisiä pulmia kuten: 

- lihasjännityksiä
- juurikin sitä selluliittia (koska ne aktivoivat lymfaneste- ja verenkiertoa)
- kipupisteitä
- turvotuksia
- rentouttavan vaikutuksensa vuoksi myös stressiä

Ensin voidellaan...

Itse voide on kotimainen avainlipputuote, jonka vaikuttavina aineina toimivat Lapin luomukeruualueilta kerätyt turve-, mesiangervo-, koivu-, kataja- ja väinönputkiuuttet. Turve ja koivuhan ovat tunnettuja aineenvaihdunnan buustaajia. Mukavasti imeytyvä ja tuoksuton tuote on pumppupulloa myöten käytännöllisen ja turvallisen tuntuinen tuttavuus. Laiskahkona voitelijana tykkään myös tuotteen hoitosuosituksesta: vain kerran päivässä voitelua ja joka toinen päivä voitelua plus hierontaa.

...sitten kuppaillaan!

Kuppi asetetaan iholle ja sen päästä painetaan, jolloin syntyy alipaine, joka imaisee löllykän pehmytkudoksen sisäänsä ja jumauttaa kupin tukevasti ihoon. Sitten kuppia vain pyöritellään, liu'utetaan hitaasti tai pidetään paikallaan. Siitäs saavat kuona-aineet kyytiä!

Testasin kuppia juuri äsken eikä se ainakaan omaan, ihan huomattavaan, selluliittikerrokseeni tehnyt kipeää. Itse asiassa kokemus oli melko pehmeän ja silti tehokkaan tuntuinen. Selluliittivoide jätti mukavan liukumapinnan ja kuppi liikkui iholla vaivattomasti ja kivuttomasti. Saatoin sieluni, vai suoleni, silmin nähdä kuinka kuona-aineet lähtivät hitaasti huokaillen liikkeelle. Kuppi nimittäin jättää jälkeensä selkeästi punoittavaa ihoa. Lupaavaa! Koko kropan käsittelyyn arvioidaan kuluvan noin vartti.

                                                                   ***

Tuote on saatu pressinäytteenä. Katso täältä tarkemmat käyttöohjeet ja tuotetiedot. Tuotetta saa apteekeista, luontaistuotekaupoista, Sokoksista ja Stockmannilta noin 40 e hintaan.

Voin raportoida tuloksista myöhemmin, kunhan olen jonkun aikaa voidellut ja kupitellut :) Jonkun verran uskoa noihin imukuppeihin löytyy, sillä tein kerran jutun pelkkien kuppien avulla hoidettavasta selluliitista ja testaaja sai ihan näkyviä tuloksia. Onko teillä kokemusta hierontakupeista?

Aurinkoista tiistaita!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogger Tips and TricksLatest Tips And TricksBlogger Tricks